Global Transport and Logistics
Valitse maa

Valitse maa

myDSV

Pyydä tarjous

Merirahti saatiin liikkeelle huolimatta kiinalaisten suurimmasta lomakaudesta

Kiinalaisen uudenvuoden aikana kotitaloustavaroiden jälleenmyyjä Imercon piti saada useita merirahtikontteja lähtemään välittömästi Kiinasta Eurooppaan.

Juuri tuohon aikaan vuodesta Kiinasta lähteviin toimituksiin kohdistuu ylimääräisiä paineita, koska kapasiteettia voidaan rajoittaa ja ruuhkaa syntyy helposti. Kuten niin monet muutkin Kiinassa, satamatyöntekijät käyvät uudenvuoden aikana lomalla perheensä luona, mikä tarkoittaa huomattavasti vähentynyttä kapasiteettia satamissa, kun toiminta käytännössä loppuu. Ei ole epätavallista, että sen seurauksen merirahti viivästyy viikon tai kaksi.

Kontteihin oli lastattu Cathrineholmin norjalaistyylisiä emaliastioita uuden tuotteen lanseerausta varten. Imerco oli investoinut paljon markkinointikampanjaan, mukaan lukien TV-mainokset, joten viivästyminen ei olisi merkinnyt pelkästään taloudellisia kustannuksia, vaan myös pettyneitä asiakkaita.

"Loppu varastosta" -tilanteen estäminen
DSV:n huolitsija Mia soitti muutaman puhelun merirahtikollegoille Kiinaan sekä rahdinkuljettajalle ja pyysi heitä varaamaan tilaa tietyltä konttialukselta tätä lähetystä varten. "Kaikki oli osa palvelua", hän sanoo. "Asiakkaiden auttaminen auttaa tekemään työstä mielekästä".

Kilpaillulla teollisuudenalalla "loppu varastosta" ei ole sitä, mitä jälleenmyyjä haluaa sanoa asiakkailleen. Imercon logistiikkapäällikkö Jan Kaya-Mortensen halusi henkilökohtaisen vakuutuksen siitä, että kaikki menee hyvin - ja hän sai sen. Kaikki kontit lastattiin alukseen ajoissa ja ne lähtivät Eurooppaan.

On mukavaa nähdä DSV:n käyttävän aivojaan ja lihaksiaan saadakseen työnsä tehdyksi- varsinkin, kun kyseessä oli kiinalainen uusi vuosi. Pyydän ystävällisesti kertomaan kiitokseni Kiinan henkilökunnalle heidän ylimääräisestä työstään.

 

Imercon logistiikkapäällikkö Jan Kaya-Mortensen

Olimme huolissamme siitä, että kontteja ei ehkä lastattaisi alukselle ja että niiden olisi odotettava seuraavaa. Ja vastaavasti, että kontit on ehkä purettaisiin kauttakulkusatamassa, eivätkä ne sitten pääsisi takaisin samalle alukselle, mikä aiheuttaisi uuden viiveen.

Mia soitti muutaman puhelun kiinalaisille kollegoille sekä rahdinkuljettajalle ja pyysi heitä varaamaan alukselta tilaa kyseiselle lähetykselle. "Kaikki oli osa palvelua", hän sanoo. "Asiakkaiden auttaminen tekee työstä mielekästä".

Tietoa Imercosta

Imerco on tanskalainen vähittäiskaupan ketju, joka myy kodintarvikkeita. 28 rautakauppiaan ryhmä perusti sen vuonna 1928, ja sillä on nyt 155 kauppaa sekä verkkokauppa.

Milloin on kiinalainen uusi vuosi vuonna 2021?

Kiinalainen uusi vuosi on joka vuosi eri aikaan; vuonna 2021 se on 12. helmikuuta - 26. helmikuuta ja on "Härän vuosi". Kuten joka vuosi, DSV:n tiimit ovat valmiita vastaamaan asiakkaidemme vaatimuksiin toimituksista Kiinasta ympäri maailmaa.

Kysymyksiä?

Ota yhteys ja löydämme sinulle varmasti sopivan ratkaisun.

Ota yhteys Merikuljetukset