Global Transport and Logistics
Valitse maa

Valitse maa

myDSV

Karen Pinedo

Karen Pinedo

Sales Representative, Air & Sea - Meksiko

Mahdollisuus kehittää itseään houkutteli Karenin DSV:lle

Ensimmäisessä haastattelussaan paikallisella DSV:llä Karen sai erittäin positiivisen ensivaikutelman yrityksestä: ”Olin jo kuullut DSV:stä paljon hyvää logistiikka-alalla työskenteleviltä tutuilta. Ensimmäisessä haastattelussani huomasin todella mukavan ilmapiirin toimistolla, ja se sai minut tuntemaan, että haluan olla osa tiimiä”, Karen toteaa. Mutta mahdollisuus kehittää itseään ammatillisesti ja muokata uraansa johti lopulta Karenin DSV:lle: ”Minulle kerrottiin, että opin täällä paljon, ja nyt voin sanoa, että se oli totta. DSV on ollut todellinen kouluni, paljon enemmän kuin yliopisto. Kaiken, mitä tiedän logistiikasta, olen oppinut täällä”, Karen kommentoi.

Erinomainen asiakaspalvelu on tärkeää logistiikka-alalla.

”Me DSV:llä olemme tietoisia hyvän asiakaspalvelun merkityksestä ja tiedämme, kuinka tärkeää on kohdella asiakkaita parhaalla tavalla ja antaa heille kaikki heidän tarvitsemansa tieto jo ennen kuin he kysyvät sitä”, Karen toteaa. Karen huomauttaa myös, että DSV:llä hänelle tarjotaan koulutusta mm. siitä, kuinka tarjota asiakkaille erinomaista palvelua. Päivittäisessä työssään Karen kokee saavansa vaikuttaa asioihin Järjestäessään asiakkaille heidän tarvitsemansa kuljetuspalvelut. "Mielenkiintoisimpia asioita, joita autan liikkumaan juuri nyt, ovat suuret koneet, joilla testataan teknisiä tuotteita," hän toteaa.

Loistava tiimityö auttaa Karenia haastavina päivinä

Myyntiedustajana Karen on oppinut selviytymään stressaavista päivistä multitaskaamalla ja olemalla järjestelmällinen. Kuitenkin tiimi tarjoaa tukea, kun hän sitä todella tarvitsee: “Meillä on toimistolla paljon töitä, mutta aina löytyy joku, joka keventää tilannetta vitsillä tai auttaa ratkaisemaan ongelmia. Tiedän, että täällä en ole koskaan yksin, kun kohtaan haasteita. Näin on ollut ensimmäisestä työpäivästäni saakka.

Hauska ja osallistava työympäristö ovat muutama niistä syistä, miksi Karen nauttii työskentelystä DSV:llä

Hänen työympäristönsä DSV:llä on energinen ja osallistava. Tämä on yksi syistä, miksi Karen on motivoitunut jäämään DSV:lle. Myös tiimien yhteishengen rakennus on osa elämää DSV:llä, ja hän pitää tiimipäiviä sekä hauskoina että merkityksellisinä kokemuksina: ”Kerran menimme metsään lähellä merta. Teimme erilaisia aktiviteetteja ulkosalla. Kun alkoi sataa, kukaan ei halunnut lähteä, koska meillä oli niin hauskaa yhdessä. Uskon, että tällaiset kokemukset kasvattavat tiimejä paljon ja tiivistävät niitä entisestään”, Karen kommentoi.

Haluatko työskennellä DSV:n palveluksessa?

Tarkista avoimet työpaikat.

Contact us HR
Pyydä tarjous